Hernekeittovihis uunipellillä

Perinteinen uunipellillinen lihapiirakkaa on mahdollista tehdä myös kasvisversiona. Herkullisen pohjan täytteelle saa Kymppi Kasvishernekeitosta. Rapeaksi jätetyt porkkanat ja riisi tekevät uunipellillisestä hernekeittovihistä ruokaisan välipalan isommallekin porukalle.

Hernekeittovihis uunipellillä
8
60 min
1 prk
Kymppi Kasvishernekeittoa
1 dl
riisiä
2 kpl
porkkanaa
200 g
Champ herkkusieniä
¼
purjoa
3
valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
4 oksaa
meiramia
2 pkt (á 500g)
Kymppi Lehti- ja Torttutaikina 500g
1
kananmuna (voiteluun)

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuutioi porkkanat, siivuta herkkusienet sekä purjo ja hienonna valkosipulit.

Kuullota porkkanat, purjo ja valkosipuli nopeasti kuumalla pannulla.

Paista sienet niin, että niiden nesteet lähtevät irtoamaan.

Sekoita kasvikset, hernekeitto ja riisi. Mausta suolalla, pippurilla ja meiramilla.

Kauli puolet voitaikinasta noin uunipellin kokoiseksi levyksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle. Levitä päälle täyte, jättäen reunaan reilut pari senttiä tyhjää taikinaa. Kauli toinen pala taikinaa levyksi, voitele pohjan reunat ja nosta levy kanneksi täytteen päälle.

Siisti reunat taikinapyörällä tai veitsellä. Ylijääneestä taikinasta voit muotoilla koristeita piirakan pinnalle. Pistele pinta haarukalla ja voitele munalla.

Paista 225 asteisessa uunissa ruskeaksi 20-25 min.

Reseptit arkeen ja juhlaan

Kaikki reseptit