Palsternakkakarpalopiirakka
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet, voisula, palsternakkasose ja karpalot muna-sokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada ja tasoita taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista.
Valmista kuorrute vatkaamalla tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi monitoimikoneessa, kunnes aineet ovat kunnolla sekoittuneet. Lisää kylmä tuorejuusto ja vatkaa, kunnes seos on muuttunut vaaleaksi ja kuohkeaksi – tämä vie aikaa noin 5-6 minuuttia. Riko karpaloiden rakenne esimerkiksi haarukalla ja kääntele marjat valmiiseen vaahtoon. Voit jättää osan karpaloista koristeeksi piirakan päälle. Levitä kuorrute jäähtyneen piirakkapohjan päälle ja ripottele loput karpaloista koristeeksi.